Helluntai ja sen jälkeinen aika

Helluntain ajankohta määräytyy Apostolien teoissa (Ap.t. 2) kuvatusta Pyhän Hengen vuodattamisesta, joka tapahtui Kristuksen ylösnousemuksen jälkeisenä juutalaisten helluntaina. Juutalaiset viettävät helluntaijuhlaansa 50. päivänä pääsiäisestä. Juhlan suomenkielinen nimi on saatu ruotsin kielen ilmauksesta helig dag (= pyhä päivä). Monissa kielissä juhlan nimi pohjautuu kreikan sanaan pentekoste (= viideskymmenes).

Juutalaisten helluntai oli sadonkorjuun ja 100-luvulta jKr. myös lain saamisen juhla. Kristillisessä helluntaissa tulivat keskeisiksi aiheiksi Pyhän Hengen saaminen ja Hengen toiminta sekä alkuseurakunnan ja koko Kristuksen kirkon synty. Helluntaina toimitettiin ensimmäiset kristilliset kasteet. Varhaisessa kirkossa helluntai oli pääsiäisen ohella toinen vuoden kastepäivistä.

Helluntain raamatuntekstit puhuvat Pyhästä Hengestä lupauksena ja lahjana. Hänet on lähetetty meille puolustajaksi, auttajaksi ja lohduttajaksi. Tässä Hengessä Kristus on kirkossaan jatkuvasti läsnä. Pyhä Henki liittää maailman kaikki kristityt Kristuksen kirkkoon, yhteen Herraan ja yhteen uskoon. Näin helluntain sanoma merkitsee vastakohtaa sille hajaannukselle, mikä on kuvattu kertomuksessa Babylonin tornista.

Helluntaista alkanut Pyhän Hengen aika puhuu Hengen synnyttämästä elämästä. Pyhän Hengen työ ei rajoittunut Jerusalemiin, vaan levisi koko maailmaan. Sanan ja Hengen vaikutus synnytti uskon Kristukseen ja loi uskovissa keskinäisen yhteyden. Seurakunta oppi käsittämään itsensä yhdeksi Jumalan kansaksi, Kristuksen ruumiiksi.

Helluntai aloitti kirkkovuodessa ns. helluntaijakson. Kaikki sunnuntai tuomiosunnuntaihin asti eli kirkkovuoden loppuun saakka saavat nimensä sen mukaan, kuinka kaukana ne ovat helluntaista. Helluntaijakson aikana pyhien aiheet kertovat siitä, miten monin eri tavoin Pyhä Henki toimii kirkossa.