Vesannon kirkon alttari. Alttarilla on kukkia, ehtoollisvälineet ja neljä kynttilää.

Tervetuloa kirkkoon!

Jumalanpalvelus on seurakuntaelämän sydän. Kokoonnumme jumalanpalvelukseen pyytämään ja saamaan voimaa elämäämme. Jumalan sanassa ja Herran pyhässä ehtoollisessa kohtaamme itsensä kolmiyhteisen Jumalan. Samalla voimme kohdata myös toisen kirkossa kävijän. 

Koolla oleva seurakunta rukoilee mm. kastettujen, avioliittoon kuulutettavien, hautaan siunattujen ja monien yhteisten asioiden puolesta.

Jumalanpalvelukset (pääsääntöisesti messuja) pidetään sunnuntaisin siten, että Vesannon kirkossa messu alkaa vuonna 2026 klo 10 ja Tervon kirkossa klo 13. Jumalanpalvelusten ajat vuorottelevat vuosittain. Poikkeukset tästä normaalikäytännöstä ilmoitetaan erikseen. Ns. arkipyhinä (esimerkiksi Tapaninpäivä, Loppiainen, Pitkäperjantai, 2. Pääsiäispäivä ja Helatorstai) pidetään sanajumalanpalvelus vain toisessa seurakunnan kirkoista.

Jumalanpalvelukset ovat kuunneltavissa nettiradion kautta tästä linkistä.

Ota yhteyttä

Kasvatuksen työalan seurakuntapastori
Kirkkotie 10
72210 Tervo

Seurakunnan partioyhteyshenkilö eli seppo, Perhekeskusyhdyshenkilö