Messu

su 24.3. klo 13.00

Tervon kirkko

Palmusunnuntai, "Kunnian kuninkaan alennustie".

Palmusunnuntain ja 1. adventtisunnuntain evankeliumitekstit kertovat samasta tapahtumasta. Kristuksen julkinen toiminta tähtäsi alusta lähtien hänen elämänsä viimeisiin päiviin.

Palmusunnuntain latinankielinen nimi dominica palmarum viittaa Jeesuksen ratsastukseen Jerusalemiin, jolloin ihmiset heittivät palmunoksia hänen kulkutielleen. Tämän muistelemiseen on liittynyt tapa tuoda kirkkoihin palmunoksia ja niistä tehtyjä koristeita. Niitä on myös kannettu palmusunnuntain kulkueissa. Pohjoisemmissa maissa on palmunoksien sijasta käytetty pajunoksia.

Palmusunnuntaina alkaa kunnian kuninkaan alennustie. Betaniassa voideltu Jeesus ratsasti Jerusalemiin kohti kärsimystä ja kuolemaa, mutta juuri niistä tuli toivon ja voiton merkki, jonka vertauskuvia ovat palmunoksat. Palmusunnuntaina Kristuksen kirkko lähtee seuraamaan hänen elämänsä viimeisiä vaiheita.

Kolehti: Seurakuntatyöhön ja teologiseen koulutukseen Suomen Lähetysseuran kautta teemalla Evankeliumin sanoma kuuluu kaikille.

  • Jumalanpalvelukset ja uskonelämä Jumalanpalvelukset ja uskonelämä

Linkki avautuu uudessa välilehdessä